Showing 1-20 of 111 items.

Kunnia olkoon Hänelle, joka yön aikana kuljetti palvelijansa pyhitetystä moskeijasta toiseen, kaukaiseen - jonka ympäristön olemme siunanneet - jotta hän saisi nähdä joitakin tunnusmerkeistämme. Totisesti, Hän on kaikkikuuleva, kaikkinäkevä.

Ja Me annoimme Moosekselle Kirjan johdatukseksi Israelin lapsille ja lausuimme: »Minun sijaani älkää ottako ketään muuta suojelijaa.

Te olette niiden jälkeläisiä, jotka pelastimme Nooan kanssa. Hän oli totisesti sangen kiitollinen palvelija.»

Kirjassa Me ilmoitimme tämän Israelin lapsille näin sanoen: »Totisesti, te teette maan päällä pahaa toistamiseen ja tulette peräti pöyhkeiksi.»

Kun täyttyi ensimmäinen kahdesta määräajasta, Me lähetimme teitä vastaan urhoolliset palvelijamme, ja he samosivat voitollisesti halki asutustenne. Ja tämä oli varoitus, jonka oli pakko toteutua.

Senjälkeen Me annoimme teille voiton heistä ja siunasimme teitä rakkaudella ja lapsilla sekä lisäsimme teidän lukumääräänne.

Jos teette hyvää, niin teette sen itsellenne, ja jos teette pahaa, niin senkin teette itsellenne. Kun toisen varoituksen aika meni umpeen, niin tapahtui, että palvelijamme peittivät kasvonne murheella, ja he tunkeutuivat moskeijaan kuten ensimmäiselläkin kerralla ja tuhosivat täydellisesti kaiken, minkä löysivät.

Voi tapahtua, että Herranne armahtaa teitä, mutta jos käännytte pois, niin Me teemme samoin ja valmistamme helvetin uskottomien vankeuspaikaksi.

Totisesti, tämä Koraani johtaa kaikkeen oikeaan, ja uskoville, jotka suorittavat hyviä tekoja, se sisältää ilosanoman, että heitä odottaa suuri palkinto.

Ja että Me niille, jotka eivät usko tulevaan elämään, olemme valmistanut tuskallisen rangaistuksen.

Ihminen huutaa ylleen pahaa niin kuin hän rukoilee hyvääkin; niin, ihminen pyrkii hätiköimään.

Me olemme säätänyt yön ja päivän kahdeksi tunnusmerkiksi; yön merkin me pyyhimme näkymättömäksi ja saatamme päivän merkin täyteen valoon, jotta voisitte etsiä Herranne luota ja tietäisitte vuosien kulun ja ajanlaskun. Kaikista asioista Me olemme antanut täydellisen selityksen.

Jokaisen ihmisen kohtalon Me olemme sitonut hänen kaulansa ympäri, ja ylösnousemuksen päivänä Me tuomme hänen eteensä kirjan, jonka hän huomaa avatuksi.

Hänelle lausutaan: »Lue omaa kirjaasi! Tänä päivänä olet itse itsellesi riittävä tilintekijä.»

Jos joku nauttii johdatusta, se tapahtuu vain hänen omaa sieluansa varten, ja jos ken joutuu kadotukseen, sekin tapahtuu yksin hänen sielunsa vahingoksi. Kukaan ei joudu kantamaan toisen kuormaa, emmekä Me rankaise ketään, ennenkuin olemme lähettänyt sananjulistajan.

Ja kun haluamme tuhota jonkun kaupungin, annamme käskyn sen hyvinvoiville asujamille. Mutta he eivät tottele, jolloin tuomion sana käy oikeutetuksi sitä kohtaan, ja Me tuhoamme sen perinpohjaisesti.

Miten monta sukupolvea Me olemmekaan hävittänyt Nooan jälkeen! Herrasi tietää kaikki palvelijainsa synnit, Hän on kaikkinäkevä.

Kun joku havittelee katoavaista, Me joudutamme niitä hänelle niinkuin tahdomme ja kenelle tahdomme. Senjälkeen Me määräämme hänet helvettiin, jonne hän on joutuva häpeän peittämänä ja karkoitettuna.

Mutta ken toivoo tulevaa elämää ja ponnistelee sen saavuttamiseksi, kuten tuleekin, ollen samalla oikeauskoinen, hän kuuluu niihin, joiden ponnistelut saavat palkkansa.

Kaikille - niin hyvin jälkimmäisille kuin edellisille - Me ojennamme Herrasi lahjat, ja Herrasi lahjat ovat rajattomat.